Tekstit

Viimeinen viikko (9) työharjoittelussa ja loppusanat

Kuva
Noniin. 9 viikkoa Saksan työharjoittelua on nyt ohitse. Perjantaina oli viimeinen työpäivä ja lento takaisin Suomeen oli lauantaina illasta ja nyt jo takaisin koulussa. Viimeisiä hetkiä myöskin puuartesaanin opintoja jäljellä, kun valmistun koulusta noin parin viikon kuluttua.   Tässä viimeisen viikon kuulumisia Maanantain olin sovitusti poissa pari viikkoa takaisen työviikonlopun takia. Hieman lyhyempi viikko oli siis taas tiedossa. Viimeisen viikon hommat olivat käytännössä olleet jo melko peruskauraksi muodostunutta levymateriaalien kanssa puuhailua (sahailua, särmäystä ja kasailua), pari asiakkaalla käyntiä, sekä jo edellisellä viikolla aloittamani B-pöydän viimeistelyä. Mitään maailmaa mullistavaa ja uutta ei viimeisen viikon aikana ei tosiaan tullut koettua. Tiistaina käytiin asiakkaan kotona tekemässä pieniä purkuhommia vanhan työpöydän muokkailun ja tarpeettomiksi jääneiden kaappien purkuhommien saattelemana. Pajalla oli myös hieman ikkunanpurkuhommia, sekä B-p

Viikot 6-8

Kuva
Jahas taas on tullut aika hieman päivitellä kuulumisia tänne blogiinkin. Viikot vierivät kovaa vauhtia ja tätä kirjoitusta tehdessä enää 1 viikko jäljellä täällä Saksassa työharjoittelun merkeissä. Viikko nro 6 on taas alkanut hieman vajaana pääsiäisen takia. Alkuviikko meni pääasiassa kaapistoa kasaillen, avustavia töitä tehden ja hieman valmistautuessa viikonlopun markkinoita varten. Perjantaina alkoi Kunsthandwerkermarkt Bonnissa. Markkinat sijaitsivat heti Bonnin päärautatieaseman läheisyydessä  Münsterplatzilla.  Kaiken kaikkiaan markkinoilla oli oikein mielenkiintoista työskennellä. Markkinat eivät olleet älyttömän suuret, mutta kyllä sieltä oikein hyvin löytyi erilaisia kädentaitojen yrittäjiä myymässä tuotteitaan ja palveluitaan.  Oma viikonloppu meni puupalikoita sahaillessa ja talttaillessa. Kovin suurta määrää ei niitä pirunnyrkkejä saanut valmiiksi, mutta lähinnä paikallaoloni tarkoitus markkinoilla oli tuoda kiinostuneita ihmisiä ihmettelemään työskentelyäni telt

Nopeasti vierähtäneet viikot 3-5

Kuva
Pitkästä aikaa uutta tekstiä. Toivottavasti kaikki tehdyt hommat vielä muistuvat mieleen. Tästä tulee näinollen myös hieman normaalia pidempi. Elikkäs. Viime kirjoituksesta on päässyt vierähtämään jo noin 3 viikkoa jonka aikana on ollut paljon kaikenlaista hommaa. Koitan hieman tekstissäni jaotella viikkoja ja päiviä, ettei kaikki info tule ihan sekalaisessa järjestyksessä ja putkeen. Viikko 3 Viikko alkoi vauhdilla eräänlaista ilmastointikaappia valmistaessa maalaamoa varten. Holzwerkin maalaamo ei ole yksittäinen huone, jossa olisi kunnollinen ilmanvaihto, vaan pajan yläkertaan on rakennettu eräänlainen nurkkaus maalausta ja ruiskulakkausta varten. Yksi ilmastointilaite (seinämä) sieltä jo löytyy, mutta tilan ilmanvaihtoa haluttiin parantaa toisella, liikuteltavissa olevalla ilmastointikaapilla. Maanantaina puoliltapäivin lähdettiin Axelin kanssa asiakkaan luokse käymään, jonne Axel on joitain vuosia takaperin tehnyt kiinteät kaapistot vaatteille ja tavaroille (2 suurinpiir

Toinen viikko harjoittelussa

Kuva
Noniin. toinen viikko on vierähti suhteellisen nopeaan. Bad Neuenahr-Ahrwailer alkaa olla tullut tutuksi, kuin myös hieman lähiseutu. Kovin on mäkistä ja kukkulaista seutua, mutta kyllä sitä kuitenkin ihan suhteellisen kivasti pääsee alueella pyöräilemään.Voi olla, että harjoittelun jälkeen olen aika teräksisessä kunnossa. Täytyy sanoa, että komeita maisemia! Työharjoittelupaikalla: Työtehtävät ovat olleet hieman vähemmän spesiaaleja, kuin ensimmäisellä viikolla. Pääasiassa hommat ovat olleet 26.4-28.4 järjestettäviä käsityömarkkinoita varten, jotka järjestetään Bonn-kaupungissa, hieman pohjoisempaan täältä. Puuhasin mm. markkinoille jaettavaksi eräänlaisia käyntikorttikukkasia (joita olin jo aloitellut edellisellä viikolla), Muita hommia on ollut myös mm. levykuormien purkamista rekasta, niiden sahailua ja muita avustavia tehtäviä. Käytiin myös pikaisesti paikallisella sahalla viemässä kasa levyjätettä sinne käsiteltäväksi (käyttävät ilmeisesti lämmityshommissa. Sahailua, hiontaa j

Alustus ja ensimmäinen viikko Saksassa.

Kuva
Harjoittelupaikka: Minulle löytyi harjoittelupaikka Saksan maaseudulta, pikkuruisesta kylästä nimeltä Gelsdorf. Harjoittelupaikan järjesti koulun koordinaattori yhdessä Koblenzissa sijaitsen yhteistyökoulun kanssa. Gelsdorf sijaitsee Graftshaftin piirissä, Rheinland-Pfalzin maakunnassa, noin 50km Kölnistä etelään. Harjoittelupaikan nimi on Holzwerk ( holzwerk-moebel.de ). Paikan omistaa pariskunta Judith Cramer & Axel Bornemann. Heillä on minun harjoitteluni aikana töissä 2 muuta opiskelijaa Jens ja Maurice (3. ja 1. vuoden opiskelijat). Toisin kun Suomessa ei koulussa opeteta varsinaisia puusepän taitoja, vaan ainoastaan yleistietoa ja itse puusepän taidot opiskellaan aina oppisopimustyyliin (tai näin ainakin ymmärsin), mikä oli hieman yllättävä tieto itselleni. Holzwerkin tiimi valmistaa huonekaluja, keittiöitä, portaita, erilaisia kiinteitä tilaratkaisuja, sekä ovia ja ikkunoita. Lensin Helsingistä Düsseldorfiin sunnuntaina 17.3 ja harjoitteluni on määrä kestää 17.5 s